perjantai 28. huhtikuuta 2017

Ensimmäinen kouluvuosi päätöksessä

Olen saanut joitain kysymyksiä opiskelusta Mustialassa ja pääsykokeista. Koulun penkillä istuminen on tältä lukuvuodelta loppu ja harjoittelun alkuun on enää reilu viikko, joten nyt on hyvä aika kertoa teille opiskeluistani.

Sain tosiaan kyselyitä mm. pääsykokeista ja sisäänpääsyn vaikeudesta. Itse hain Mustialaan kaksi kertaa, molemmilla hakukerroilla hain vain ja ainoastaan Mustialan heppapuolelle, koska en muualle halunnut. Pääsykokeissa lasketaan perus matematiikkaa ja kirjoitetaan jonkinnäköinen essee suomeksi. Ensimmäisenä vuonna meillä ei ollut etukäteismateriaalia, mutta pystyimme kuitenkin laskemaan vanhoissa kokeissa olleita matematiikan tehtäviä. Saimme äidinkielenkokeessa materiaalit käyttöömme muistaakseni puoleksi tunniksi ja kirjoitimme niiden perusteella muistiinpanoja, jonka jälkeen kirjoitimme esseen. 
Toisena hakuvuonna meininki muuttui hieman ja saimme pari teksiä etukäteen luettaviksi. Tekstit sai ottaa mukaan pääsykokeeseen ja niihin tukeutuen piti kirjoittaa essee. Pääsykokeissa myös kysyttiin millaista odottaa ammattikorkeakouluopiskelun olevan, miksi olisi hyvä opiskelija, miksi haluaa alalle yms, eli mukaan tuli hieman hakijan soveltuvuutta testaava osio.
Vanhoja matikan kokeita löytyy täältä, "Luonnonvara ja ympäristöalan valtakunnallisia valintakokeita"-napin takaa. HAMK:in sivuilta löytyy muutenkin aika kattavasti tietoa sekä hakijoille, että uusille opiskelijoille. Pääsykokeet heppa- ja maatilapuolelle ovat samat, mutta heppapuolelle on suhteessa opiskelupaikkoihin enemmän hakijoita, joten sinne on vaikeampi päästä.

Pääsin toisena hakuvuonna suoraan sisään, aloin etsimään asuntoa silloisen poikaystäväni kanssa, Siralle tallipaikkaa ja irtisanouduin töistä. Mustialan omassa opiskelijavoimin pyörivässä tallissa on vain muutamia paikkoja, eikä kunnollista ratsastuskenttää joten se vaihtoehto oli poissuljettu, mutta onneksi alueella on melko paljon talleja.

Torronsuohon tutustumassa opintojen alussa. Näkötornista upeat näkymät!
Opiskelut alkoivat Maatila toimintaympäristönä moduulilla, jossa kaksi kertaa viikossa tehtiin käytännön hommia. Traktorilla ajo ja kaikenlaisten härvelien käyttö tuli viikkojen aikana jokseenkin tutuksi ja luennoilla tuli valtavat määrät hevostytölle täysin uutta infoa. Käytännöntöissä oppiminen on vuoden aikana vähentynyt, mutta se ei varmasti opiskelujen edetessä lopu kokonaan.. Kotieläintalouden moduuliin kuuluu navettaviikko, josta jo aiemmin kerroinkin ja Hevoset ammattina-moduulin aikana olimme viikon ravitallilla oppimassa ja toisen ratsutallilla ja opiskelimme englantia. Käytännönharjoitteita on mahdollista aiemmalla työkokemuksella ja tietämyksellä hyväksilukea. Itse tosin tein molemmat talliviikot ja varsinkin ravitalliviikosta koen oppineeni paljon. Suunnittelu maaseutuyrityksessä oli vuoden viimeinen moduuli johon kuului virkamiesruotsi jonka koetuloksia odotellaan vielä jännityksellä.

Moduulien toteutustavoissa on jonkinverran eroavaisuuksia, ehkä eniten tehtävänannoissa ja niiden toteutuksissa. Tiimitöitä on ollut vuoden aikana joka moduulissa. Yleensä

viikolle on ollut tiimitehtävä joka on purettu viikon lopulla. Joillain moduuleilla joka tiimillä oli sama tehtävä, jonka vuoksi purkutilaisuudet ovat välillä olleet hiukan puuduttavia. Joskus taas tiimien viikkotehtävät erosivat toisistaan, jolloin purkutilaisuuksissa tärkeää tietoa tuli paljon. Tiimityöskentelyssä oppiminen voi olla hyvin tehokasta tai tehotonta, se on porukasta ja itsestä kiinni. Tenttejä meillä on ollut yksi tai kaksi per moduuli.

Mustialan nuorisoa
Mustialan ilmapiiriä ja yhteishenkeä on vaikea kuvailla, sellaiselle joka ei täällä ole opiskellut. Jotkut tulevat tänne kaukaa, toiset lähempää, Mustialassa opiskellaan vain maataloutta ja samanhenkisiä ihmisiä ei voi olla löytämättä. Täällä on pitkät perinteet, joiden noudattaminen on välillä aiheuttanut hampaiden kiristelyä, mutta joita suurin osa opiskelijoista kuitenkin pitää arvossa. Jokaisella vuosikurssilla on oma tehtävänsä ja "paikkansa", mutta nokkimisjärjestyksestä huolimatta ketään ei sorsita. 
Itse en asu kampuksella, mutten koe jääneeni ulkopuoliseksi. Asuntolaelämä on toki iso osa tätä koulua, mutta sitä on itse kukin välillä päässyt maistamaan kun asuntolan sohva on näyttänyt mukavammalta kuin kävelymatka kotiin yön pikkutunteina.
Ystäviä täältä löytää varmasti, joukkueurheilua pääsee harrastamaan sekä siinä myös kilpailemaan koulujenvälisissä turnauksissa ja välillä on niin kivaa, että meinaa unohtaa olevansa koulussa.

Itku tuli kun opiskelijakaverit lähtivät kohti harjoittelupaikkojaan ympäri Suomea, tai ulkomaita. Syksyllä nähdään taas harkkakesän kokemuksia rikkaampina! 💓

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kesäsuunnitelmia & ratsastuskuvia

Meillä ykkösvuosikurssin opiskelijoilla Mustialassa on ensimmäisen vuoden kesänä maatilaharjoittelu. Heppapuolen opiskelijoille tilan valinta on melko vapaamuotoista, maatilapuolella taas vaaditaan tietty määrä peltotöitä sekä eläinten kanssa työskentelyä. Maatilapuolelta ei saa mennä hevostallille harjoitteluun, mutta heppapuolelta saa mennä vaikka navettaan jos haluaa. 

Itse olen menossa tilalle jolla on sekä hevosia että kyyttöjä eli itäsuomenkarjaa. Kesästä tulee ratsastuksentäyteinen, mutta uskon oppivani myös lehmistä paljonkin uutta! Sira lähtee tilalle mukaan ja pääsemme treenaamaan laadukkaissa puitteissa ja varmasti myös kilpailemaan.


Siran kanssa olen tehnyt aika paljon töitä saadakseni tammalle lisää voimaa sekä parempaa ratsastettavuutta. Hommaa on ollut aika paljon hankalan talven sekä puikkoluuruhjeen aiheuttaman pienen sairasloman vuoksi. Eilen sain kuitenkin äidin ja tädin mukaan tallille ja sitä myötä itselleni sekä kuvia, että videoita ratsastuksesta ja täytyy sanoa että syksystä ollaan jollain ihmeen kaupalla menty huimasti eteenpäin!

Olen tehnyt paljon erilaisia vastalaukkaharjoituksia joiden myötä Siran tasapaino on kasvanut todella paljon. Kahdeksikko jossa toinen ympyrä on myötä- ja toinen vastalaukassa ei enää tuota järin suuria vaikeuksia, vaan laukka pysyy ihan hyvin kasassa, eikä Sira nouse juuri peräänannosta. Siirtymiset ovat myös parantuneet treenillä kovasti ja vaikka tamma välillä tulee raskaaksi kädelle siirtymässä, se ei enää leviä pitkäksi kuten ennen. Takapää on alkanut tulemaan paremmin alle ja etupää nousemaan, vaikka voimaa tarvitaan vielä paljon lisää. 


 


Myös väistöjen kanssa ollaan viimeaikoina tehty paljon töitä ja niiden sujuvuus paranee pikkuhiljaa. Nyt takapääkin astuu jo reilusti ristiin ja peräänanto säilyy kohtuullisen tasaisena läpi väistön. Takaosakäännökset ovat myös pikkuhiljaa alkaneet pienentymään. Aloitettiin harjoittelu melko laajoista käännöksistä joissa pääasiana oli se, että takapää polkee ja paketti pysyy kasassa. 

Näistä treenin alla olleista asioista voi joku jo ehkä arvata tulevan kauden suunnitelmat. Tavoitteena on siis saada pari hyvää HeB luokkaa alle ja jos kaikki sujuu lähdemme koittamaan riittävätkö rahkeet HeA luokkiin. 



Alkaa se vähitellen astumaan ristiin!


Tarkoitus oli alunperin muokata myös video tähän päivitykseen, mutta laitetaan se sitten seuraavalla kerralla että saan jakaa nämä kuvat jo tänään!

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Tallipaikan vuokrasopimus

Käsittelimme viime moduulissa erilaisia hevosalan sopimuksia. Kahlasimme läpi toinen toistaan parempia ja toisaalta hullunkurisempia sopimuksia.

Otteita tallivuokrasopimuksista
  • Hevosenomistaja vakuuttaa sopimuksessa että hevonen on tallille tuotaessa terve, eikä sillä määräaikana (joka vaihtelee sopimuksesta riippuen) ole ollut tarttuvia tauteja, se ei ole ollut tallissa tai kosketuksissa hevoseen jolla näitä tarttuvia tauteja on. Tarttuvien tautien leviämisen ehkäisy on aina ehdottoman tärkeää ja tallilta on hyvin vastuullista vaatia tällaisia varoaikoja. Hyvin ajankohtainen ehto nyt, kun pääntautia on taas liikeellä!
  • Hevosen omistajalla on ilmoitusvelvollisuus huonoista tallitavoista ja asioista joiden huomioon ottaminen on tarpeen hevosen hoidossa ja käsittelyssä. Tällä varmistetaan työntekijöiden sekä hevosten turvallisuus ja voidaan ehkäistä esimerkiksi seiniä syövän hevosen aiheuttamia tuhoja.
  • Hevosen omistaja huolehtii ja vastaa itse hevosensa sairauden tai vammojen lääkinnästä tai hoidosta. Jossain sopimuksissa on myös erikseen määritelty hinnasto mikäli tallityöntekijä hoitaa tai lääkitsee hevosta.
  • Talli ei vakuuta hoidettavanaan olevia hevosia, eikä omaisuutta jota tallilla tai sen alueella säilytetään. 
  • Mikäli hevonen sairastuu, loukkantuu tai kuolee talliyrittäjä ei ole vastuussa aiheutuneesta vahingosta, ellei vahingon voida todeta johtuneen talliyrittäjän huolimattomuudesta.
  • Tallivuokran korotuksesta ilmoitetaan kuukautta (jossain sopimuksissa kahta kuukautta) ennen korotuksen tapahtumista. 
  • Mikäli tallissa esiintyy tarttuvaa hevostautia, on tallin ilmoitettava siitä hevosen omistajalle. Näin estetään tautien leviäminen muille talleille joilla ihmiset mahdollisesti käyvät. 
  • Talliyrittäjällä on velvollisuus ilmoittaa vuokralaiselle välittömästi, mikäli hevonen sairastuu tai loukkaantuu. Tämä saattaa välillä tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta pidän sen kirjaamista sopimukseen silti tärkeänä. 
  • Hevosen tilapäisestä poissaolosta on ilmoitettava tallille, Usein alle viikon poissaolo ei alenna tallivuokraa, mutta pitkäaikaisemmat poissaolot vaikuttavat jo vuokraan sopimuksesta riippuen.
  • Tallirauhan tai muiden erityisten ja perusteltavissa olevien syiden vaatiessa tallilla on oikeus siirtää hevonen toiseen karsinaan joko tilapäisesti tai pysyvästi. Itse olen henkilökotaisesti sitä mieltä, että hevosen karsinapaikkaa tulisi saada vaihtaa, mikäli hevosen sen hetkinen karsinapaikka aiheuttaa sille syystä tai toisesta stressiä.
  • Mikäli hevosen karsinaa ei ole putsattu tallin sulkemisaikaan mennessä, on tallilla oikeus tehdä karsina ja veloittaa siitä sopimukseen kirjattu summa. Omassa sopimuksessani tuo summa on ollut 5e. Hevosen karsina tulee tehdä päivittäin ja mikäli näin ei tee, on mielestäni täysin oikein ja kohtuullista että talli ottaa tästä maksun.
  • Mikäli vuokralainen ei maksa vuokraansa sovitulla tavalla tallilla on oikeus ottaa joko hevonen tai sen varusteita hallintaansa maksamattomien vuokrien takuuksi / Vuokrien jäädessä maksamatta kolmelta perättäiseltä kuukaudelta, on vuokranantajalla oikeus lunastaa hevonen omistukseensa ilman vastiketta ja myydä hevonen edelleen. Kyseessä on todella yleinen käytäntö, jonka taustalla on hyvin ymmärrettävä ajatus. Tällaisen velvoitteen tai sanktion toteuttaminen on käytännössä on tosin melko vaikeaa.
  • Talli pidättää itselleen oikeuden odottamattomasta kustannusnoususta (esim. rehut, kuivikkeet) johtuvan vuokranmaksun korottamisen samoin kuin yleisestä hitatason noususta johtuvan korotuksen. Kovin epäselvä lause, jolla ajetaan takaa sitä, ettei tallivuokran nostosta tarvitse ilmoittaa etukäteen, mikäli se nousee odottamattomasti kasvaneiden kustannusten vuoksi joina tässä mainitaan rehut sekä kuivikkeet. Itse ainakin haluaisin tietää etukäteen mikäli tallivuokra nousee oli syy mikä tahansa.
  • Ratsastaminen maastossa merkittyjen ratsastuspolkujen ulkopuolella on kielletty. Entäpä jokamiehenoikeudet?
  • Luottotietojen tarkistaminen on asuntoa vuokratessa hyvin yleinen käytäntö, miksei sitä voisi siis soveltaa myös tallipaikan vuokraamisessa? Luottotietojen tarkastaminen saattaisi omalta osaltaan ehkäistä maksamattomia tallivuokria.
  • Takuuvuokrakäytäntöä on myös ehdotettu ja jonkin verran myös sovellettu tallipaikan vuokraukseen. 
Edellä mainittujen lisäksi 
  • On hyvä varmistaa, että sopimuksen alkamispäivämäärä sekä irtisanomisajat sekä mahdolliset ehdot näkyvät tallisopimuksessa.
  • Varusteiden ja lisärehujen säilytystavat on usein kirjattu sopimukseen ja sopimuksessa tulee ilmi myös se että kenen vastuulla asiallisten rehusäiliöiden hankkiminen on.
  • Tallin aukioloajat
  • On ylipäänsä järkevää kirjoittaa sopimus tallipaikan vuokraamisesta. Kirjalliset sopimukset ovat molemminpuolinen turva.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Navettaviikko

Okuri, viikon ensimmäinen vasikka
Viime viikko vierähti navetassa, tutustuen itselle vieraaksi jääneisiin nelijalkaisiin. Koulullamme on melko uusi navetta jossa lypsy on lähes kokonaan automatisoitu, lukuunottamatta opetuskäyttöön tehtyä kolmipaikkaista asemaa. 
 Alkuun hirvitti mennä lehmien sekaan kolaamaan parsia, vaikka lehmät ovat liikkeissään huomattavasti hitaampia ja kankeampia kuin hevoset. Lypsyllä piti todenteolla miettiä missä järjestyksessä asemalla kaikki kuuluu tehdä. Asemalla olevien lehmien määrä vaihteli viikon aikana hieman, mutta loppuviikosta homma ja jopa lehmät alkoivat tuntua tutuilta. 

Noin automatisoidussa navetassa ei ole ihan hirveästi tekemistä kolmelle opiskelijalle ja ohjaajalle, mutta saimmepahan sydäntemme kyllyydestä lääppiä vasikoita ja vähän niitä aikuisiakin lehmiä. Jokainen kuitenkin joutui/pääsi leikkaamaan rehukakkuja ja ylipäänsä ajelemaan traktorilla. Itse en ole vieläkään aivan sujut sen vaihdekeppi- ja nappulamäärän kanssa ja viihdyinkin paremmin Giantin ratissa viemässä olkipaaleja poikimiskarsinoihin ja vasikkalaan. Tutustuimme jonkin verran käytössä oleviin ohjelmiin ja Lelyn lypsyrobottiin ja kaikenmaailman aktiivisuusseurantoihin.

Viikon aikana vasikoita syntyi kolme. Ne saivat olla päivän tai kaksi emänsä kanssa poikimiskarsinoissa ja sen jälkeen ne siirrettiin vaa'an kautta vasikkalaan yksilökarsinaan. Siinä olisi ollut ihmisillä nauramisen aihetta kun kaksi hevostyttöä koitti saada vasikoita vaa'alle. Oksanan kanssa homma sujui suhteellisen helposti ja se lähti aika rauhallisena vasikkalan puolelle. Olivia taas huusi kuin syötävä eikä olisi millään pysynyt vaa'alla.

Ryhmäkarsinassa olleilta parilta isommalta vasikalta otettiin korvasta verinäytteet ja pari pienenpää korvamerkittiin. Jostain syystä mulle teki enemmän pahaa ajatus korvamerkin laitosta kuin verinäytteen otosta. Molemmat toimenpiteet kuitenkin sujuivat hyvin ja rauhassa, korvamerkkiä laittaessa oikein yllätyin kun Omalja olikin ihan rauhassa. Ehkä siinäkin touhussa pelotti lähinnä se, että osun verisuoneen tai rustoon.


Oksana, viikon toinen vasikka




Viikon kolmas vasikka Olivia, ujo pikkuinen

Omalja ja Optio. Option toinen korvamerkki haukkasi tyhjää

Ryhmäkarsinan vasikat saivat olkipaalin tuhottavakseen ja innostuivat kovin leikkimään.


Ternimaitoa viime tiistain Avoimien Ovien tapahtumaan

On se märehtiminen rankkaa

torstai 2. maaliskuuta 2017

Klinikalla

Tänään tuli ajettua hieman reilu 400 kilometriä. Hain trailerin vuokralle Ypäjältä Kivenkolon Kirpakalta ja vein Siran Hippomediin Piikkiöön.
Vilja lupautui onneksi mukaan reissulle, muuten homma olisi mennyt pieleen heti alussa kun trailerin valoja ei meinattu saada toimimaan. Vilja oli tallilla ennen mua ja harjasi Siran valmiiksi. Klinikka aika oli 12.30 ja talutin hevosen sillä kellonlyömällä sisään Hippomedin ovesta, paljon pelivaraa aikatauluun ei siis jäänyt.
 Siran hampaat raspattiin eikä suusta löytynyt järin huolestuttavia muutoksia. Yksi lohjennut hammas joka ei vaatinut toimenpiteitä, kasvuun liittyvät ientaskut sekä hieman kariesta jota seurataan rutiiniraspausten yhteydessä. 
Raspauksen lisäksi reissun tarkoituksena oli tsekata Siran oikea takanen johon se sai potkun viime viikolla ja etsiä syytä kintereiden ajoittaiselle turvottelulle. Kävelytin ja ravautin Siran ensin suoralla uralla, eikä liikkeessä ollut normaalia poikkeavaa. Eläinlääkärin pyynnöstä ravattiin kahteen kertaan, sillä hän halusi vielä ihastella Siran takajalkojen työntöä, kun se on niin hieno.😉 Liike oli normaalia myös käynnissä pienellä ympyrällä, mutta ravissa ympyrällä oikeaan kierrokseen oikeassa takajalassa oli lievää epäpuhtautta. Vasempaan kierrokseen liike oli ok ja laukka oli puhdasta molemmissa kierroksissa. Siran takajalkojen yläraajat taivutettiin, eikä niissä ollut taivutusarkuutta tai reaktiota taivutukseen.

Siralta kuvattiin molempien takajalkojen kintereet sekä oikean takajalan polvi. Kuvien kanssa oli pientä sähläämistä, sillä Siran päiväkänni oli sen verran vahva ettei se meinannut pysyä tolpillaan. Hoitajien näytettyä kuvat lääkärille otetiin vielä kolme kuvaa lisää. Siinä kohtaa allekirjoittanutta alkoi vähän ahdistaa, sillä viimeksi olen ollut Doriksen röntgenissä jonka jälkeen se lopetettiin ja silläkin kertaa eläinlääkäri halusi lisäkuvia. Ilmeisesi huolestuneisuus paistoi mun kasvoista sillä hoitajat kertoivat ettei kuvista ole löytynyt mitään hirveää, niissä oli vain vähän teknisiä ongelmia. Rauhoituin kahden ensimmäisen kuvan ajaksi, kunnes hermostuin taas hoitajien kuvatessa Siran säären, eikä kinnertä.
Kuvalle oli syynsä: Siran oikean takajalan puikkoluussa on luun pinnassa epätasaisuutta, mahdollisesti reaktio siihen potkuun. Muissa kuvissa ei kuitenkaan näkynyt irtopaloja tai muuta suurempaa toimenpidettä vaativaa. Lääkkeeksi tuohon ruhjeeseen saatiin kolme viikkoa kävelyä ja sen jälkeen palautus normaaliin liikuntaan.

 En voisi olla helpottuneempi! Vietin ennen klinikkareissua kolme unetonta yötä peläten, että kintereistä tai polvista löytyy jotain kamalaa. Yritin järkeillä itselleni, että hevonen liikkuu kivasti ja mielellään, mutta vanhat muistot Doriksesta tunkivat mieleeni väkisin. 
Purskahdin itkuun klinikalla, ihan silkasta helpotuksesta ettei jaloissa ole vikaa. Kolme viikkoa kävelyä ei näillä loskakeleillä juuri harmita, kun ei täällä oikein muutakaan voi tehdä. Jatkossa on myös helpompi vaatia Siralta nopeutta siihen hitaaseen oikeaan takaseen, ilman että takaraivossa kummittelee pelko jostain vaivasta.

Viime postauksesta löytyy linkki päivitykseen johon joskus kokosin aikajanan Doriksen vaivoista, mikäli joku niitä ei ole vielä lukenut tai innostuu niitä kertaamaan.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Mikä ammatti minua puhuttaa?

Hevoset ammattina-moduulin kokoavana tehtävänä tuli kirjoittaa portfolio otsikolla "Mikä ammatti minua puhuttaa". Portfolion tekotapa ja palautusmuoto olivat vapaita, joten päätin kirjoittaa aiheesta tänne.

Doris juuri pihaan saapuneena
Aloitin ratsastuksen viisi vuotiaana pienellä ratsastuskoululla. Ajoimme kyseisestä ratsastuskoulusta ohi äitini kanssa ja sanoin haluavani ratsastaa tarhassa olevalla valkoisella hevosella. Äitini suostui viemään minut tallille ja päädyin sittenkin pienen mustan ponin selkään, sillä se valkoinen hevonen olikin aika iso. Ratsastin eri ratsastuskouluissa ja vuokrasin hevosia joitain vuosia, kinuten kuitenkin jatkuvasti omaa hevosta. Monen vuoden mankuminen tuotti tulosta 15-vuotiaana ja pihaan saapui ratsuponitamma Doris.


 Minun tarinani ensimmäisen oman hevosen kanssa ei ole ruusuista ja ihanaa, mutta sitäkin opettavampaa. Puolisen vuotta sain nauttia oman 4-vuotiaan hevoseni kouluttamisesta ja sen kanssa touhuamisesta ennen kuin ensimmäinen haaveri sattui; jännevamma jota seurasivat löysä takapolvi joka oireili aika ajoin, vuohisen jännetupin tulehdus, kuumetta ja ähky, kavion kantaosan kiputila ja kavionivelen tulehdus seurauksena vääristä kavioasennoista, taas kuumeilua ja ähkyä, mahahaava, hiekkaa vatsassa ja lopulta hevosen hautaan vienyt nivelrikko. Näistä kaikista kokosin joskus blogitekstin joka löytyy täältä.

 Doris lopetettiin 3. toukokuuta 2014, olin Ypäjän ratsastuksenohjaajapuolen pääsykokeissa jo 13. päivä. Eräs tallinomistaja joka on pitkään seurannut toimiani, piti minua huiman sitkeänä kun niin pian Doriksesta luopumisen jälkeen hain jo hevosalan kouluun. En päässyt sisälle, joten päädyin töihin ja ostamaan jo elokuussa uuden hevosen. Kuulin todella monen suusta hevosta etsiessäni sanat "Osta valmis hevonen, kisatahan sinä haluat". Nuoret hevoset ovat aiva olleet lähellä sydäntäni ja olen sen verran kunnianhimoinen ja ehkä hullukin, että tahdon päästä sanomaan että olen itse kouluttanut kilpahevoseni. Ostin siis suoraan kasvattajalta Siran, 3-vuotiaan ESH-tamman joka oli ja on edelleen huomattavasti vaativampi luonne kuin edeltäjänsä. 
Olen jatkanut vastoinkäymisistä ja hankaluuksista huolimatta eteenpäin hurjalla palolla oppia lisää hevosalasta ja koen oppineeni omilta hevosiltani aivan valtavasti. Doriksen hoitaminen ja klinikalla vieteyt lukuisat tunnit tekivät alle 18-vuotiaasta minusta sinnikkään ja vastuuntuntoisen sekä hyvin realistisen hevosenhoitajan ja -omistajan.
Siran kanssa olen oppinut olemaan entistä johdonmukaisempi hevosen käsittelijä, sillä tamma oli elänyt lähinnä laitumella koko ikänsä ja kaikki perusasiat olivat melko vieraita sille. Rutiininomaiset asiat kuten käytävällä seisominen ja suojittaminen alkoivat sujua nopeasti, mutta kengityksen kanssa on vaikeuksia edelleen, lähes kolme vuotta myöhemmin. Siran kanssa opeteltuja asioita on ihmetelty täällä sekä täällä.

Ensimmäisiä laukka-askeleita oman hevosen selässä

 Vasta Ypäjälle haun jälkeen löysin HAMK:in hevosagrologi koulutuksen ja kiinnostuin siitä heti. Halusin edelleen hevosalalle töihin. Olin itse nähnyt ja kokenut hevosalan vaativuuden ja toisaalta palkitsevuuden tallitöissä, hevosenomistajana, sekä satunnaisesti muita ratsastajia opettaneena. HAMK:in sivuja selattuani koin alan itselleni sopivaksi sillä yrittäjyyttä, asiantuntijuutta sekä alan kehittämistä mainostettiin  hevostalouden agrologin koulutuksen kuvauksessa.

Kaverini 3v tamma Solsikkens Blenda, jonka ratsutuksessa autoin aika ajoin
 Oman hevosen ja opiskelujen yhdistäminen, niin lukio-, kuin nyt ammattikorkeakouluopinnoissakin on opettanut taitoa suunnitella aikatauluja etukäteen, mutta myös sovittaa niitä muuttuviin tilanteisiin. Tehtyäni kassatyötä kaksi vuotta olen todennut, ettei paikallaan pysyvä sisätyö ole minun juttuni. Haluan muuttuvan ja haasteellisen työympäristön jonka mukaan työajatkin elävät. Pidän siitä, että ohjat ovat minun käsissäni, saan itse suunnitella ja toteuttaa toimintaani. Nykyään otankin helposti ns. johtajan roolin tiimitöissä ja vastaavissa ja haastan itseni tuomaan mielipiteeni esille, vaikka se tuntuu välillä vaikealta. Siitä huolimatta, että toimin mielelläni melko itsenäisesti olen aina osannut pyytää apua sitä tarvitessani ja osaan ottaa neuvoja sekä kritiikkiä vastaan. Ajatus yrittäjyydestä on pyörinyt jo pitkään mielessäni. Ratsuttaessani säännöllisen epäsäännöllisesti tuttavieni hevosia ja pitäessäni tunteja harkitsin useaan otteeseen toiminimen perustamista. Koen, että minulla on taustalla suuren tietotaidon omaava tukiverkko, jonka avulla yritystoiminnan perustaminen ja kehittäminen olisi mahdollista.

 Selvää tulevaisuuden kuvaa minulla ei vielä ole. Nuorten hevosten kanssa toimiminen on minusta ehdottoman mielenkiintoista ja nuoret hevoset tulevat varmasti olemaan osa elämääni, joko työnä tai harrastuksena. Nuorten hevosten kanssa toimisessa pidän välittömästä ja rehellisestä palautteesta jonka hevoselta saa. On kyettävä toimimaan johdonmukaisesti, jotta hevonen oppii halutut asiat. Nuori hevonen on aihio johon kukaan ei ole vielä päässyt kajoamaan ja ne ovat harvoin oppineet huonoja tapoja. Mikäli nuoren kanssa jokin menee vikaan, ei voi kuin katsoa peiliin sillä syyllinen löytyy lähes väistämättä sieltä. Olen välillä haaveillut omasta täysihoitotallista, jossa minulla olisi joitain ratsutettavia ja mahdollisesti omia nuoria perus tallipaikkojen lisäksi. Tällainen "suuren maailman meininki" saattaa kuitenkin olla Suomessa haastavaa ja se vaatisi luultavasti paljon kansallista ellei kansainvälistä kilpailukokemusta ja -menestystä, joka taas vaatii melko suuria määriä rahaa.

Kaarina Dressage Weekend 18.6

 Hevosalalla työllistymismahdollisuudet ovat melko kirjavat ja toivon, että opiskelujen myötä kuva tulevaisuuden ammatistani hahmottuu hieman selkeämmäksi. Selvää kuitenkin on, etten halua tallitöihin jonkun toisen alaisuuteen vaan haluan itse päättää tallin toiminnasta ja ottaa siitä vastuuta, mikäli tallilla työskentelystä tulee minulle ammatti. Hevoset ammattina- moduulin kautta myös erilaiset hevosalan hankkeet ja projektit ovat alkaneet kiinnostaa ja haluaisinkin innostaa nuoria ratsaille ja olla mahdollisesti tukemassa vähävaraisten nuorten ratsastusharrastusta. 

maanantai 13. helmikuuta 2017

Ratsun ensiaskelia

Koulukaverillani Viljalla on ollut syksyn aikana projektina nuori musta ori Kosti. Lupasin jo syksyllä olla koepilottina, ensimmäisenä nousemassa Kostin selkään ja viikonloppuna se aika koitti. 

Lauantaina lähdettiin siis kohti tallia, laitettiin nuorelle herralle suitset päähän, otin satulan kainaloon ja lähdettiin kohti maneesia. Kostilla oli herneet aika hyvin järjestyksessä ja se juoksi nätisti alkuun. Laitettiin satula selkään ja Vilja juoksutti vielä hetken niin, että jalustimet kolkkasivat kylkiin ja se jännitti alkuun Kostia vähän, mutta aika nopeasti se totesi homman olevan ok.


Vilja oli Kostin kanssa treenannut etukäteen jo sitä, että ihminen seisoo penkillä joten yhtäkkiä normaalia korkeammalla heiluva tyyppi ei ollut orille mikään juttu. Heiluteltiin alkuun remmejä ja rensseleitä, jonka jälkeen rupesin pikkuhiljaa nojailemaan satulaan. Kosti pysyi koko ajan todella rauhallisena, joten aika pian siirryin jalustimeen roikkumaan ja siitä hyvin hitaasti ja rauhallisesti satulaan.
Hetken istuskelun jälkeen tulin alas selästä, eikä sekään aiheuttanut Kostin rauhallisen kuplan puhkeamista. Nousin vielä toisen kerran selkään, tehtiin pieni kierros käyntiä ja lopetettiin siihen. Hiljaa hyvä tulee ja kaikki pysyivät rentoina ja tyytyväisinä.


Sunnuntaina äiti tuli Tammelaan käymään ja hän lähti mukaan mun ja Viljan kanssa Kostia katsomaan. Selkään nousu sujui jälleen todella rauhassa ja tehtiin taas kierros käyntiä ja otin hiukan tuntumaan suuhun. Kostia hiukan ärsytti ja ihmetytti se, että kuolain liikkuu suussa. Pienen käyntikierroksen jälkeen tulin alas ja tehtiin homma alusta, uudelleen selkään ja pieni kierros käyntiä. 


Kahden hienosti menneen päivän jälkeen jätetään Kosti ihmettelemään mitä tuli tehtyä ja jatketaan taas myöhemmin.